Laos kuuluu maailman viimeisten kommunistivaltioiden joukkoon. Maa on viime vuosina avautunut, esimerkiksi Suomella on Laosissa useita kehitysyhteistyöhankkeita.6,3 miljoonan asukkaan valtio on pinta-alaltaan Suomen tasoa, mutta kansantuote henkeä kohden on Kambodzaakin alhaisempi.
Suomi panostaa Laosiin muun muassa metsäosaamisella. Yhteistyöhankkeilla pyritään rakentamaan perustaa elintason nousulle. Yrityksistä Stora Ensolla on meneillään kunnianhimoinen hanke puupeltojen osalta. Tavoitteena on seuraavan vuosikymmenen aikana saada vuokratuksi valtiolta jopa 35 000 hehtaaria maata. Tälle maalle istutetaan eukalyptusta, joka kasvaa todella nopeasti: taimesta tukkipuuksi noin kahdessakymmenessä vuodessa. Tällä hetkellä Stora Ensolla on valmista puupeltoa noin 500 hehtaaria, eli projekti on vasta alussa. Tavoitteena on pystyttää Kiinan puolelle sellutehdas.
Valtionvarain valiokunnan hallinto- ja turvallisuusjaoston matka Kaakkois-Aasiaan avarsi paljon. Eduskuntatyö jatkuu taas keskiviikkona.