Tiedote 1.10.2010

Oleskelulupa myönnettävä angolalaisnuorelle

Angolalaisen pakolaisen kohtelu on herättänyt laajaa keskustelua Pohjois-Suomessa. Yli kaksi vuotta maassa ollut 19-vuotias angolalainen on joutunut kaltoin kohdelluksi poliisiviranomaisten toimesta. Kotinsa ja perheensä Angolan sodassa menettänyttä ja pakolaisena Suomeen tullutta poikaa on kohdeltu kuin suurinta rikollista. Poika noudettiin Ouluun putkaan 23.9. kouluaamuna kuuden aikaan sängystä kahden poliisin toimesta ilman mitään ilmoitusta asianomaisille. Myöskään pojan Suomessa olevalle lailliselle edustajalle ei ilmoitettu säilöön ottamisen perustetta, kuten ulkomaalaislain 123 § edellyttää. Poika kuljetettiin vartioituna 26.9. Helsinkiin Metsälän säilöön odottamaan karkottamista sodan runtelemaan kotimaahansa Angolaan.

Ulkomaalaisasioista vastaava hallintovaliokunnan puheenjohtaja Antti Rantakangas ottaa kantaa angolalaisnuoren kohteluun. Rantakankaan mukaan tilanteessa olisi syytä käyttää harkintaa. Tapauksessa tulisi ottaa huomioon nuoren miehen sopeutuminen Suomeen ja inhimilliset perusteet, sillä henkilöllä ei ole tiedossa sukulaisia eikä läheisiä kotimaassaan, henkilöllä on Suomessa erittäin laaja sosiaalinen verkosto suomalaisten keskuudessa, henkilö puhuu sujuvasti suomea ja henkilö suorittaa kaksoistutkintoa Suomessa. Nämä edellytykset täyttävät ulkomaalaislain 52 § vaatimukset, joiden perusteella angolalaiselle tulisi myöntää jatkuva oleskelulupa inhimillisistä syistä: "Suomeen syntyneiden siteiden tai muun yksilöllisen inhimillisen syyn vuoksi, kun erityisesti otetaan huomioon olosuhteet, joihin hän joutuisi kotimaassaan, tai hänen haavoittuva asemansa." Rantakangas perää viranomaisilta lisää harkintaa, inhimillistä kohtelua ja oikeusturvaa pakolaisille. Viranomaisten toiminta tulisi olla ripeämpää ja oikeudenmukaisempaa, jotta vastaavanlaisia tapauksia ei enää synny. Rantakangas vaatii pikaista oleskeluluvan myöntämistä angolalaisnuorelle.

Helsingissä 1.10.2010

Kansanedustaja Antti Rantakangas

Hallintovaliokunnan puheenjohtaja

Lue aiheesta lisää:

http://www.suomenmaa.fi/etusivu/rantakangas_angolalaisnuorelle_my%C3%B6nnett%C3%A4v%C3%A4_oleskelulupa_4884875.html

http://www.kaleva.fi/uutiset/rantakangas-oleskelulupa-myonnettava-angolalaisnuorelle/872108

http://www.radiomega.fi/index.php?mw=&option=com_sbsarticle&tmpl=blog&cid=12650&cat=1

http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=39137:tuohtunut-kansanedustaja-vaatii-angolalaisnuorelle-oleskelulupaa&catid=2:kotimaa&Itemid=4

http://mediaseuranta.blogspot.com/2010/10/verkkouutiset-tuohtunut-kansanedustaja.html

http://www.oululehti.fi/etusivu/angolalaispojalle_vaaditaan_oleskelulupaa_4884605.html

Antti mediassa