Rantakangas vaatii joustoa torjunta-aineiden vesistörajoituksiin
Tiedote 25.4.2012
Kansanedustaja Antti Rantakangas (kesk.) sanoo, että maataloudessa käytettävien torjunta-aineiden vesistörajoitukset ovat Suomessa joustamattomia ja ylikireitä.
”On kestämätöntä, että suomalaiset maanviljelijät joutuvat toimimaan tiukempien rajoitusten alaisuudessa kuin muiden EU-maiden viljelijät”, Rantakangas lataa.
Maaseudun Tulevaisuus uutisoi viime perjantaina, että Suomessa vesistöjen varteen pitää jättää 25 metrin ruiskuttamaton kaista, kun taas esimerkiksi Ruotsissa ruiskuttamatta pitää jättää vähintään vain kuuden metrin levyinen kaista.
”Suomen muita EU-maita kireämpi vesistörajoitus heikentää merkittävästi suomalaisen maatalouden kilpailukykyä. Tilanteessa, jossa maatalouden kannattavuus on muutenkin heikko, Suomen ylimitoitettuja rajoituksia on mahdotonta ymmärtää”, Rantakangas linjaa.
Rantakangas jätti asiasta keskiviikkona kirjallisen kysymyksen, johon maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisen (kok.) on vastattava 21 päivän kuluessa.
Rantakangas huomauttaa, että kireä rajoitus eriarvoistaa maanviljelijöitä myös Suomen sisällä. ”Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaan alueella on paljon jokialueita, jotka kärsivät kohtuuttomasti joustamattomista suojakaistavaatimuksista”, Rantakangas toteaa.
Monissa EU-maissa viljelijöillä on itsellään valta ja vastuu ruiskuttamattoman kaistan leveyden arvioinnissa. Muun muassa ajanmukaista ruiskutusteknologiaa käyttämällä kaistan leveyttä on mahdollista kaventaa. Suomessa tilanne on täysin päinvastainen: 25 metrin ruiskuttamaton kaista on sääntö, käyttipä viljelijä kuinka hyviä viljely- ja ruiskutustekniikoita tahansa.
”Tällaisella käytännöllä viljelijöiltä viedään kannustimet kehittää toimintaansa tehokkaammaksi ja ympäristöystävällisemmäksi”, Rantakangas tuskailee.