Blogi

Arvokasta yhdistystyötä ja jännitystä parlamentissa

Arvokasta yhdistystyötä ja jännitystä parlamentissa

Kolumni Haapavesi-lehdessä 26.7.2017

Suomi on tunnetusti yhdistysten luvattu maa. Kun tarkastelemme lähemmin eri yhdistysten toimintaa ja niiden merkitystä, yllätymme myönteisesti. Erityisesti maaseutupaikkakunnilla eri yhdistysten toimijat tekevät arvokasta vapaaehtoista työtä ja lisäävät sosiaalista kanssakäymistä monin eri tavoin. Tämän lehden järjestöpalsta ja jutut avaavat asian konkreettisesti. Järjestöjä löytyy mm. urheiluseuroista, sosiaalisiin- ja kulttuurijärjestöihin, unohtamatta senioreitten toimintaa. Ay- ja puoluetoiminta on oma tärkeä kokonaisuus. Kaupungin linjaus tukea järjestöjä avustuksilla on oikea. Kokonaisuutena pienellä euromäärällä saadaan paljon myönteistä aikaan. Tämä on myös tärkeä viesti järjestöjen vastuunkantajille. Valitettavan usein vastuu jää yhdistyksissä vain muutamalle aktiiviselle toimijalle, heitä pitää arvostaa ja tukea. Omassa tehtävässäni on suuri ilo päästä osallistumaan eri järjestöjen juhliin ja tilaisuuksiin. Järjestöt hoitavat yhteiskunnassa keskeistä tehtävää osana hyvinvointiyhteiskunnan kokonaisuutta. Omaan kesäohjelmaan kuuluu jälleen kuntoilua, taimikonhoitoa Pulkkilan metsäpalstalla, perheen kanssa yhdessä oloa ja sopivassa määrin kesätapahtumia.

Ennen kesätaukoa Eduskunnassa oli jännittävä vaihe, hallituspolitiikan jatkon suhteen. Tämä oli oman edustajakauteni yllättävin tapahtumaketju. Perussuomalaisten puoluekokouksen valintojen jälkeinen eduskuntaryhmän hajoaminen toisti itseään, SMP:n ajalta. Ex-puheenjohtaja Timo Soini nosti Perussuomalaiset yhden edustajan puolueesta maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi 38 edustajalla. Tämä jää poliittiseen historiaan todella kovana saavutuksena. Soini vastuunkantajineen halusi viedä päätökseen neuvottelemansa hallitusohjelman loppuun saattamisen. Tämä merkitsi uuden Sininen Tulevaisuus -puolueen perustamista. Sipilän hallituksen työn tulokset näkyvät. Viime vuoden talouskasvu oli jo 1,9 prosenttia positiivinen ja tälle vuodelle ennustetaan jo 3 prosentin kasvua. Työllisyys paranee pikkuhiljaa ja valtion velanoton tarve pienenee, mutta silti valtion talous on vielä alijäämäinen.
Isot uudistukset etenevät. Sote- ja maakuntauudistukseen oli tarpeen ottaa vuoden lisäaika, kyse on historiallisesta uudistuksesta ja vieläpä isosta uudistuksesta. Kokonaisuutena 20 miljardin budjetti siirtyy jatkossa 18 maakunnalle, nykyisiltä noin 200 toimijalta. Maakunnan eteläosan kuntien on kyettävä saumattomaan yhteistyöhön alueen palveluiden, kuten Oulaskankaan turvaamiseksi.

Onnittelen vielä alkukesästä valittuja kaupungin luottamushenkilöitä saamastanne luottamuksesta. Omalla kokemuksellani evästän hyvään yhteistyöhön virkamiesten kanssa ja puolueiden väliseen yhteistyöhön. Ne kunnat selviytyvät jotka kykenevät tekemään tarvittaessa vaikeitakin päätöksiä talouden tervehdyttämiseksi ja luomaan positiivisen kuntakuvan omassa päätöksenteossaan. Tarvitaan myös tulevaisuusinvestointeja vetovoiman vahvistamiseksi.

Nautitaan ihanasta luonnostamme ja vielä kesästä!

ANTTI RANTAKANGAS
kansanedustaja (kesk), Haapavesi

<< Takaisin edelliselle sivulle