Blogi

Biotaloudella suurin rooli Suomen talouden nousussa

Kansanedustaja -kolumni, julkaistu Keskipohjanmaa -lehdessä 4.12.2016

Biotaloudella suurin rooli Suomen talouden nousussa

Biotalouden uusilla mahdollisuuksilla ja niiden hyödyntämisellä on suurin merkitys yksittäisistä toimialoista Suomen talouden nousussa. Hallituksen yksi kärkihanke on biotalouden edistäminen, johon panostetaan 300 miljoonaa euroa uutta rahaa. Tavoitteena on nostaa biotalouden tuotos sadan miljardiin euroon vuoteen 2025 mennessä ja saada aikaan 100 000 uutta työpaikkaa. Strategian päämäärinä on kilpailukykyinen biotalouden toimintaympäristö, uuden liiketoiminnan aikaansaaminen, vahvan osaamisperustan luominen ja biotalouden käytettävyyden ja kestävyyden yhteensovittaminen. Näihin vastataan mm. panostamalla perustienpitoon ja yksityisteihin, turvaamalla Kemera-rahoitus ja painottamalla julkisessa tutkimusrahoituksessa biotaloutta.

Metsien kasvu on vuositasolla noin 105 miljoonaa kuutiota ja tarkoituksena on nostaa vuotuinen käyttö 80 miljoonaan kuutioon nykyisestä 65 milj. Kuutiosta. Tähän pyritään mm. edistämällä sukupolvenvaihdoksia metsälahjavähennyksellä, ulottamalla yrittäjävähennys myös metsätalouteen sekä kannustamalla yhteismetsien perustamista. Vastaavasti metsävaratietoja avataan hallitusti, mahdollistamalla Kemera-tuen sähköinen haku ja helpottamalla erilaisia rakentamisen lupaprosesseja.

Viime viikolla päätetty Energia -ja Ilmastostrategia vahvistaa konkreettisesti biopolttoaineiden menekkiä. Päätös lisää konkreettisesti biomassojen käyttöä, kun kivihiilestä luovutaan vuoteen 2030 mennessä. Liikennepolttoaineisiin tuleva 30 prosentin biovelvoite vuoteen 2030 mennessä on myös oikea. Sähköautojen määrätavoitteeksi asetetaan 250 000 ja biokaasuautojen 50 000 vuoteen 2030 mennessä.

Suomeen suunnitellaan nyt poikkeuksellisen monta biojalostamohanketta tällä hetkellä. Ne merkitsevät nopealla aikataululla kymmenien tuhansien uusien työpaikkojen syntyä koko maahan. Eduskunnan käsittelyssä olevaan talousarvioon hallituspuolueet lisäävät Metsäkeskukselle 400 000 euroa, millä puretaan Kemera-hakemusruuhkaa. Lisäksi tältä vuodelta käyttämättömiä Kemera-rahoja halutaan valtiovarainvaliokunnan tahdon mukaan käyttää ensi vuonna. Maatalouden kannattavuuskriisiin saatiin pientä helpotusta lisäbudjetissa päätetyllä kriisipaketilla.

Puun uusissa käyttömahdollisuuksia lääketieteen, kemianteollisuuden ja tekstiiliteollisuuden osalta on syntymässä uusia innovaatioita ja tulevia kasvuyrityksiä. Näiden konkreettisten esimerkkien katson osoittavan, että bioala on nyt konkreettisesti kasvussa, joka hyödyttää koko Suomea, mutta erityisen tärkeää tämä on maalunnille, joissa raaka-ainevarannot sijaitsevat.

Näin itsenäispäivän lähestyessä on hyvä muistuttaa jälkeen sotiemme veteraanien ja heidän leskien tekemästä arvokkaasta työstä. Ensi vuonna, Suomen itsenäisyyden juhlavuonna veteraaneja kunnioitetaan, kun kotona asumista ja sitä tukevia palveluja parannetaan ja haitta-astetta lasketaan 10 prosenttiin.


Hyvää Itsenäisyyspäivän odotusta. Ensi vuonna sitten juhlitaan itsenäisyytemme 100-vuotista kunniallista taivalta.

<< Takaisin edelliselle sivulle