Blogi

Maakunta- ja sote-uudistus toteutuu

Kolumni Haapavesi -lehdessä ke 6.6.2018

 

Maakunta- ja sote-uudistus toteutuu

Eduskunnan perustuslakivaliokunta (PeV) antoi viime perjantaina lausuntonsa historiallisen sote-uudistuksen valinnanvapaudesta. Perusviesti oli, että uudistus voidaan toteuttaa tällä vaalikaudella ja tarvittavat muutokset eduskunnassa, ilman uutta hallituksen esitystä. Valinnanvapauteen liittyviin lakipykäliin tehdään tarvittavat muutokset mm. valinnanvapauden voimaantuloa vaiheistetaan ja rahoituksen riittävyyteen liittyviä perusteita tarkistetaan vielä. Perusteltuja syitä molemmat. Maakuntien aloittamista ei ole siirretty, ne aloittavat toiminnan 2020 alussa.

Lähtökohtana on, että soten 18,6 miljardin euron kokonaispotista tulee kilpailun piiriin noin 5 ,4 miljardin potti, johon sisältyy mm. 2,3 miljardin euron valinnan vapauteen liittyvät palvelut mukaan lukien hammashoito. Asiakassetelit olisivat 1,6 miljardia sekä vammaisten että vanhusten henkilökohtaiseen palvelubudjettiin liittyen 1,5 miljardia. Valiokuntakäsittely on vienyt hieman odotettua kauemmin aikaa, joten eduskunta käsittelee lakiuudistuksia vielä noin kuukauden ajan ja heinäkuun kaksi ensimmäistä viikkoa on varattu maakunta- ja sote-lakien käsittelylle. Käsittelyn yhteydessä tulevien maakuntavaalien ajankohta ratkeaa lakipaketin sisällön varmistuttua.

Palveluiden saatavuus huolettaa ihmisiä ymmärrettävästi kautta maan. Miten lähipalvelut turvataan ja miten käy asiakasmaksuille. Asiakasmaksujen taso tullaan määrittämään ministeriössä, eli ovat hyvin säänneltyjä ja perustuisivat tarkkaan harkintaan. Sekin pitää muistaa, maakunta määrittää aina asiakasmaksun, ei palveluntuottajat. Tämä tuo tasa-arvoa ja tasapuolisuutta. Yksityinen toimija ei voi hinnoitella palveluaan kalliimmaksi kuin julkinen. Organisaatioiden tehokkuus ja palveluiden laatu ratkaisevat.

Valmistelutyö maakunnassamme Pohjois-Pohjanmaalla etenee suunnitellusti. Lähtökohtana on palveluiden turvaaminen kaikille ihmisille tilanteessa jossa palveluiden tarve kasvaa. Rahoitusta ei leikata, päinvastoin se kasvaa alkuvuosina nykyisestä. Kustannusten kasvua hillitään seuraavan 10 vuoden aikana 3 miljardin edestä. Sote-uudistusta on valmisteltu yli 10 vuotta. Nyt peruslinjat saadaan päätettyä. Yli 300 toimijasta siirrytään 18 maakunnan pohjalle ja se on iso muutos.

Alueemme kannalta Oulaskankaan tulevaisuus on huolena. Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon johdolla haetaan yhdessä sairaanhoitopiirin kanssa ratkaisua synnytystoiminnan turvaamiseksi jatkossakin. Uskallan nyt sanoa, synnytystoiminnan jatkuminen on todennäköisempää kuin toiminnan lopettaminen. Teemme yhdessä töitä tämän eteen.

Uudistuksen maakuntapuoli on jäänyt soten varjoon. Uusi maakuntahallinto päättää jatkossa mm. alueiden kehitykseen, maankäyttöön ja liikenneverkkoon liittyvät linjaukset ja rahoituksen, samoin pelastustoimen, maataloushallinnon, - lomituksen ja ympäristöterveydenhuollon. Nämä kaikki ovat tärkeitä asioita kuntalaisten ja elinkeinojen kannalta, erityisesti maaseutuvaltaisessa maakunnassamme. Näissäkin tulee turvata lähipalvelut jatkossakin, siis paloasemaverkosto ja erilaiset viranomaispalvelut.

Maakuntauudistusta kritisoidaan virheellisesti uudella hallintotasolla. Kyllähän Suomessa aluehallintoa on nytkin. Se vain ei ole kansanvaltaista. Osa on valtion ja osa kuntien yhteistoimintaa ja monikaan ei tiedä näiden eroa. Tältä osin tilanne selkeytyy huomattavasti. Kyselyjen mukaan ihmiset tarvitsevat selkeää tietoa uudistuksesta. niin paljon on vielä epätietoisuutta ja epävarmuutta olemassa. Pohjois-Pohjanmaalla valitaan tulevaan maakuntavaltuustoon 79 valtuutettua. Ennakkolaskelmien mukaan valtaosa, jopa 3/4 valtuutetuista valittaisiin keskuskaupungista Oulusta. Lopullinen tulos selviää aikanaan vaali-iltana, joten äänestäjät voivat muuttaa asetelman maakunnan kannalta paljon paremmaksi.

Hyvää kesää ja lämmin onnittelu vielä uusille ylioppilaille ja kaikille ammattiin valmistuneille!

Antti Rantakangas

<< Takaisin edelliselle sivulle