Blogi

Oulun seudun hankkeet etenivät koko maakunnan tuella.

Oulun seudun hankkeet etenivät koko maakunnan tuella.

Mielipidekirjoitus Kaleva -lehdessä 14.9.2017

Oulun menestys on koko maakunnan etu, samoin elinvoimainen maakunta tuo aina hyötyä myös Oululle.
Olemme koko vaalipiirin kansanedustajien voimin yhdessä edistäneet Oulun seudun hankkeita. Ne toteutuvat tällä kaudella, kiitos hallituksen täydellisesti. Lisäksi erityiskiitos näiden infrahankkeiden edistämisestä kuuluu liikenneministeri Anne Bernerille. Vt 4 korjaushanke oli listalla kolmen hallituksen aikaan, nyt työt ovat käynnissä. Hailuodon silta on ollut ikuisuustavoite 1980 -luvulta alkaen ja Oulun syväväylä rahoitus varmistui ennätysnopeasti. Vt 8 ydinvoimahankkeen parannukset etenevät myös. Nyt nämä hankkeet ovat "satamassa", niin edunvalvonnassa tulisi edistää myös muun maakunnan hankkeita.

Ennen kaikkea tulisi varoa vastakkainasettelua, joka olisi kaikkien tappio. Maakunnan edunvalvontaa voidaan ja pitää tehostaa myös Helsingissä. Tätä tosiasiaa vasten olen seurannut hieman huolestuneena pelkästään kaavailua Oulun omaa uutta edunvalvontaa, jopa omaa toimistoa Helsingissä. Lehtitietojen mukaan mukana olisi myös yliopisto, ammattikorkeakoulu, yrittäjäjärjestö ja kauppakamari. Siis tahot joiden toimialue ei rajoitu vain Oulun kaupungin maarajoihin ja jotka saavat rahoituksen koko maakunnan voimavaroista. Kun maakuntauudistus toteutuu 2020 alusta, mikä perustuu koko maakunnan yhteistyöhön. Tässä joutuu kysymään, mitä muun maakunnan ja maakuntaliiton pitäisi ajatella Oulun hankkeesta?  Oikea tapa olisi mennä koko maakunnan voimin tiivistyneeseen edunvalvontaan. Esimerkiksi Oulun eteläisen ja Raahen alueella on yhteensä 120 000 asukkaan potentiaali ja Koillismaalla esimerkiksi loistava matkailun kasvupotentiaali.

Maakunnan jakaminen edunvalvonnassa juuri ennen maakuntauudistusta olisi Oululta erittäin huonosti ajoitettua toimintaa. Mieleen tulee Helsingin tuoreen pormestarin Jan Vapaavuoren (kok) vastakkainasettelupuheenvuorot Helsinki vastaan maakunnat.  Tiedän, että aloitteen tekijän Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtajan Kyösti Oikarisen (kesk) tavoitteet ovat oikeat ja vilpittömät. Maakunnan miehenä halusin tuoda asian edestä julkisuuteen hyvää tarkoittaen. Alueen kansanedustajat, ainakin Oulun ulkopuolelta ovat lukeneet hankkeesta vain Kalevasta ilman mitään muuta informaatiota. Aika huono alku Oulun vastuunkantajilta.

Antti Rantakangas (kesk)
Kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen, Haapavesi

<< Takaisin edelliselle sivulle